Niin paljon mietittävää, niin vähän sanoja, jotka olisi pitänyt sanoa aikoja sitten. Kuinka vanhat muistojen kahleet ovat niin vahvat, puristavat rintakehän kasaan estäen hapen virtailun. Ruostukaa silti.
Yön valvotut tunnit ovat vielä ahtaampia mutta silloin ymmärrän eniten itseäni. Viimeinen vuosi "lapsena" edessä, lapsekkuus ja ajattelemattomuus tulevat silti aina olemaan minun osani. Selaan uudenvuodenlistaa ja nauran itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti